Tämä on jo pari kuukautta vanha (siis sivu, mä olen kuvassa 6 kk), joka odotti ja odotti pöydän kulmalla. Halusin niin hirveästi lisätä tähän jotakin, mutta en vain osannut. Nyt mulla on tunne, että ehkää tämä kaipaisi hieman mustaa kynää perhosten lähelle, mutta en ole siitäkään niin varma. Journaling on oikeassa alakulmassa ja tuo vähän ryhtiä mustan tekstin muodossa, tosin siitähän ei nyt sutattuna ole sitäkään iloa.

Ajattelin kerrankin kysyä keskeneräiseltä tuntuvasta työstä, että mitä lisäisitte tähän? Jos jokin ehdotus tuntuu mieleiseltä, otan ja täydennän tätä ja laitan sitten uudestaan blogiin. Nyt vain itsellä lyö aivan tyhjää, että mitähän ihmettä tämä kaipaa. Vai kaipaako mitään? Jotakin pientä, mutta mitä?

Osaisko joku ihan lonkalta heittää, että missäköhän mahtaa mennä mun tammikuussa matkaan lähettämä haaste? Se jossa haastetaan toinen viiden kohdan mukaan skräppäämään tapojensa vastaisesti jne.? Mä putosin jossakin vaiheessa. Kai sen saisi kaivettua, mutta jos joku osaa vinkata niin nyt sais hihkaista!

Perjantai-illan puuska oli huippua, epämääräisten kasojen keskellä (pöytä on kuin hävityksen kauhistus) silppusin ja intoilin uusista tarvikkeista (Intohima Askartelusta ostetuista).



Jotenkin musta tuntuu siltä, että mitä enemmän mulla on varattu tilaa askartelutouhuille, sitä nopeammin se tila myös täyttyy. Mulla on oikeasti iso pöytä (120 x 180) ja se on aina täynnä. Toisella puolella pitkää sivua on ompelukone ja senkin oon joutunut viemään jo evakkoon ruokapöydälle. Mitä pienempi pöytä, sitä todennäköisemmin se pysyy vapaana epämääräisistä kasoista. Näin mulla ainakin oli silloin kun mulla oli paljon pienempi työpöytä.

Tämä nyt siis tuli mieleen vain siitä, kun nämä kaikki tein epämääräisten paperikasojen päällä ja tuskailin, että vaikka siivoisin koko pöydän niin viikon päästä se näyttäisi taas aivan samalta.



En ehtinyt/muistanut/jaksanut ottaa kovin montaa kuvaa Intohimona Askartelu -tapahtumasta, mutta halusin silti mahdollisimman monta kuvaa yhteen leiskaan. Mitään jorinointia-tarinointia en tuosta tapahtumasta ajatellut kirjoittaa leiskaan. Ehkä teen kokonaan erillisen sivun tekstiä ja viereen sitten iso kuva, en tiedä. Tämä on kuitenkin sellaista yleistä fiilistelyä, ihmisiä jne. (Annelle ja Kaarinalle kiitos poseerauksesta, muille pahoittelut paparazzauksesta.)

Tykkään pinkin ja turkoosin yhdistelmästä ja jo ennen kuin tiesin mitkä paperit tähän tulee, päätin tulostaa kuvan tuollaisena hieman hailakkana. Mun mielestä ihan onnistunut ratkaisu, ei kaiken tarvi olla joko tosi värikästä tai ihan mustavalkoista.

Koekäytössä heti ÖköMököstä ostetut kirjainhaaraniitit (ovat sellaisia kivan tasapintaisia, ei perinteisen pyöreitä) ja Klemmarikellarista (?) ostettu Martha Stewartin perhosleikkuri. Mulla oli oikeastaan vain yksi ostostavoite tapahtuman suhteen ja se oli tuo. Toisesta pöydästä se oli loppu, mutta Jonna ja "kivikaveri" (inside joke, sorry) pelastivat mun päivän. (Täytyy kyllä vähän haukkua itse leikkuria. Äärettömän hankala käyttää esim. Fiskarsin squeeze puncheihin verrattuna. Kömpelö ja kankea, en tykkää. Mutta perhosista tulee kivoja.)



Mikä tämä sitten on? Se on vain mun fiilistelyä mustasta, mun väristä. Mun ainoasta väristä, ainaki melkein. Mä olen ollut mustan ystävä ikuisuuden, ihan lapsesta asti, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Tykkään toki värikkyydestäkin, mutta musta on mun juttu silti. Mulla on työhuoneen seinä pikimusta (ja muualla kämpässä on lähes mustat tapetit - ei, täällä ei ole synkkää ja pimeää). Kuvassa siis pala työhuoneen mustaksi maalattua seinää josta on tullut mulle tosi rakas (niin rakas kuin pelkästä seinästä vaan voi tulla) ja jota jaksan ihailla päivästä toiseen. Vieressä on Inspiksen valokuvaushaasteessakin ollut kuva. Mun ihana mustavalkoinen pörrömatto ja mustavalkoiset verhot. Mun oli pakko hankkia uusi pitkä työtaso tietokoneille, joten tämä on myös hieman fiilistelyä siitä. Mustavalkoinen saa mut aina iloiseksi. Siksi tämä.

(Joku varmasti ajattelee, että "mitä hittoa joku skräppää tuollaisista asioista". Mutta nämä on arkea ihan siinä missä monet muutkin asiat. Olisin aika iloinen jos näkisin palasia esim. äitin vastaavista ajatuksista parin-kolmenkymmenen vuoden takaa. Skräppäys on sallittua muistakin asioista kuin lomista, lapsista ja lemmikeistä.)



Tätä paperia on tullut pantattua ihan liian pitkään, tykkään siitä niin hulluna. Puunsyykuviot, oijoitsaijaijai! Mukana myös IA:sta ostettuja tarroja (perhoset ja kukat sekä smile -teksti). En nyt kuolemaksenikaan muista mistä pöydästä nämä ostin. Tässäkin on pala tuota huopaista piparkakkunauhaa, sen taisin napata mukaani Paperikeijusta (kiitos viekä superjoustavasta ja yliystävällisestä palvelusta!). Samassa Cosmo Cricketin pakkauksessa oli myös aivan huippua kasettinauhaa, se suorastaan huutaa päästäkseen johonkin kasarisivuun.

Hamblyn metallipaperin palanen hyppäsi tuonne jonkun oudon idean yhteydessä, mutta yllätyksekseni tykkäsin lopputuloksesta kovasti. Kuvat liittyy uuden kameran testailuun, mutta pahoittelut journalingin sotkemisesta. Ei se mikään top secret -juttu ole, mutta ihan kaikkea ei aina halua julkisesti näkyviin. Olisin voinut sutata nuo omat virnistelytkin, mutta ehkä kestän ne, pitää vain ottaa asiat huumorilla! :)

Vieläkin täällä meidän talon päällä leijuu ja kiertää joku innostuspuuska, mutta kun ei koko aikaa voi askarrellakaan (miksei?). Höh.

Vielä toive, ajatus tai kysymys - miksi moni tyytyy vain esittelemään leiskansa kertomatta enempää ajatuksista työn takana, sen syntyprosessista tai oikeastaan mistään muustakaan leiskassa olevan aiheen ympärillä? Olen ottanut puheeksi tämän aikaisemminkin, sillä itse ainakin tykkäisin lukea muutakin kuin ne tarvikkeet (joita en itse enää edes luettele, sillä mua kiinnostaa enemmän se kokonaisuus, ajatukset leiskan ympärillä ja monet muut asiat).

En tarkoita tätä negatiivisessa mielessä, että "miksi ette kirjoita ja avaa asiaa enemmän", vaan että MIKSI ette kirjoita? Eli koetteko asiat liian henkilökohtaisiksi että avaisitte niitä enemmän? Oletteko laiskoja kirjoittamaan vai onko syynä ehkä ajanpuute? Ajatteletteko, ettei ketään voi kiinnostaa mikään muu kuin se, miltä valmis työ näyttää? Mua kiinnostaisi kovastikin! Siksi mä täällä hihkun tällaista, sillä mielelläni lukisin muutamat rivit ajatuksista "miksi skräppäsin tämän kuvan", "miksi valitsin nämä värit" tai "miksi lähestyn tätä aihetta juuri näin".

Pahoittelut pitkäveteisestä jorinasta, tarkoitus oli pysyä asiassa! :D

Nämä on toki jo nähty Inspiksessä, eikä mulla näistä ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Tai no sen verran, että kahvisivusta (jonka aiheena ei siis ole kahvi) tykkään hirveästi ja sen tekeminen eilen herätti mulla taas valtavan luovuuspuuskan ja inspiraatiomyrskyn.



Mä olen myös hukannut koneen syövereihin monien näiden alkuperäiset, isot versiot. Tai sitten ne on toisella koneella. Tai sitten ole koskaan tallentanutkaan niitä. Täytynee skannailla joku päivä uudestaan.



Mä vain niin tykkään tästä. Ehkä ne on nuo syksyn värit mitkä kiehtoo, tai ehkä tuo pala huopaista piparkakkunauhaa tai tuo ihana, vanha G-kirjain. En tiedä. Mutta on mieluinen, on! Eikä alla olevaa matkahaaveilutyötäkään ollut aikoinaan pöllömpi tehdä (huomaatteko kuinka älyttömän vanha paperi - nyt se osui kuin nenä päähän!).

Mun piti käydä ihan vain kääntymässä. Jep jep. Täysi työpäivähän siitä tuli. Jep jep jep. Enkä ostanut mitään (eeeen). Pitkä päivä mutta hyvä saalis. Uskomaton tunnelma. Vanhoja ja uusia tuttuja. Parhaiten palveleva kahvio ikinä. Ystävällisiä ihmisiä, naurua ja tasaista puheensorinaa. Hihkaisuja ja hihastakiskaisuja.

Kiitos Xing ja Lehtipollo. (Kenkä hajosi ja hammasta purren kävelin loppumatkan. Onneksi oli kamera mukana, nyt on kuvattu vähän sitä pannukakkupuistoakin.)

EDIT:

Kokeilin Googlen kääntäjää vain osoittaakseni taas, että ei suomea oikeasti kannata tarjota kyseiselle kääntäjälle. Tässä syy miksi en itse halua edes vihjaista moisesta mahdollisuudesta. Mutta sain älyttömän hyvät naurut, varsinkin kun en juo kahvia, hampaat on ehjät jne.

(Please notice that this is translated by Google Translator and it's full of mistakes and other stupid stuff! I just wanted to try it.)

- - -

"I was supposed to happen just by turning. Yep yep. It became a full working day. Yep yep yep. I do not buy anything (eeeen). A long day but a good catch. Incredible atmosphere. Old and new acquaintances. Serves the best cafe ever. Friendly people, laughter, and a steady puheensorinaa. Scream and hihastakiskaisuja.

Thank you for Xing and Lehtipollo . (Shoe broke his teeth and walked the final distance. Fortunately, the camera was involved, it is now described pannukakkupuistoakin bit of it.)"

- - -

Oikeasti, vaikka kääntäjä antaisikin vihjeen aiheesta, niin se kyllä hienosti osaa kääntää asiat aivan uuteen uskoon. Ymmärrän, että kääntäjää käytetään esim. englannista suomeen, mutta että näin päin - ei se oikeasti toimi.

Kesä on mennyt ihan uskomatonta vauhtia, sillä Intohimona Askartelu oli muka jossain tuolla kaukana. Ja nyt se on jo ovella. Eihän ole mitenkään mahdollista, että tieto tästä tapahtumasta olisi jäänyt huomaamatta? Eihän?

Jos näin on jostakin ihmeellisestä syystä päässyt kuitenkin käymään, tutustu www-sivuilla mm. tapahtuman ohjelmaan, näytteilleasettajiin sekä ajo-ohjeisiin.



Tapahtuma pidetään Helsingissä, Sörnäisten kattilahallissa. Parkkipaikkoja on runsaasti, mutta taitaapa tuo Helsingin julkinen liikenne toimia sen verran hyvin, että sillä pääsee käytännössä pihaan asti.

Minne se kuukausi on taas vierähtänyt? Huh!

Osan siitä on vienyt taas Inspiksen uudistus, ylläri-älläri! Nyt on keskustelupalstaa ja muutakin uutta, esimerkiksi palautteen pohjalta luodut valokuvaushaasteet! Valokuvaushaasteethan ovat Inspiksessä lähinnä skräppääjille tarkoitettuja, sillä ns. perinteisiä valokuvaushaasteitahan on netti pullollaan. Tiedättehän, niitä joissa metsästetään täydellistä auringonlaskua tai vuoden luontokuvaa. Niitä teknisesti upeita otoksia ja viimeisen päälle viilattuja asetelmia. Me emme hae Inspiksessä niitä vaan arjen tallentamista hieman uudessa valossa!





Entä minkähänlaisia ajatuksia on herättänyt uusi Kuukauden kisa, jonka jättimahtipalkintona on ei enempää eikä vähempää kuin Becky Higginsin himoittu Project Life! Tämän ihanuuden meille palkinnoksi sponsoroi ihana Tammy Morales Scrapbooker's Inner Circlesta. Big thanks! ♥





(Tammy, if you're reading this - I want to thank you again! You are going to make one person soooooo happy!)

Kiireisenä on pitänyt aika moni muukin asia, mm. Fiskarsin Suomi-sivuston parissa on puurrettu tovi jos toinenkin. Joissakin blogeissa on tainnut sinne jo linkki ollakin, mutta nyt pitäisi alkaa olla palikat suunnilleen kasassa. Jos jotakin puutteita ja virheitä vielä ilmenee, kärsivällisyyttä. Sivustolta löytyy paitsi tuotetiedot kaikista askartelutuotteista, myös jonkin verran vinkkejä tuotteiden huoltamiseen ja käyttöön sekä askarteluprojekti-ideoita. Suomi-sivut ovat nyt pitkälle yhteneväiset muun Euroopan kanssa, eikä meidän tarvitse enää tyytyä ainoastaan englanninkieliseen eu-versioon, jei!

Ja mitäkö vielä? Oma yritys työllistää tällä hetkellä mm. www-sivujen ja logojen parissa, mutta omia nettisivuja en ole vieläkään ehtinyt saada valmiiksi (suutarin lapsellahan ei ole kenkiä). Kunhan saan, kerron ehdottomasti teillekin!

Ihanaa on työstetty myös ja uusi numero ilmestyy elokuun puolivälin jälkeen. Kohta sitä sitten tehdäänkin jo seuraavaa. On upeaa olla mukana tekemässä niin inspiroivaa lehteä!

Lomaillutkin olen vähän, kävinhän sentään juhannuksena kääntymässä Seinäjoella. Siinä oli lomaa pitkäksi aikaa, mä kun en ole oikein laakereillani lepääjä. Näin on just hyvä!

Pieniä taukoja arjesta saa askartelupöydän ääreen istumalla. Inspiroivaa syksyä kuitenkin jo odottelen, sillä mä en ole kesäihminen ollenkaan. Syksyn pimeät ja sateiset illat ovat mun juttu. Silloin yritän löytää aikaa enemmän myös valokuvaamiseen, sillä syksyn väriloisto on jotakin, mikä pitää vangita vuodesta toiseen. Samat värit, samat puut. Sama tunnelma. Mutta mä niin rakastan sitä!

Tällaista kuuluu tänne! Mitäs kuuluupi sinne? :)

Mä tykkään kuvata myös kaikkea rosoista ja teollista. Jos sen nyt näin voi ilmaista. Seinäjoella oli hyvä tilaisuus kuvata tutulla ratapihalla, tiesi minne uskaltaa loikkia ja minne ei. Oon aina ollut sellainen junatyttö, me kun reissattiin koko mun lapsuus junalla. Taisin siitä jonkun leiskan yhteydessä kirjoittaakin. Ratapihoilla ja veturihalleissa olisi kuvattavaa vaikka viikoiksi, mutta ehkä joku toinen kerta taas, täydemmällä akulla ja tyhjemmällä muistikortilla. Nyt kun on onneksi vara-akku ja -muistikorttikin olemassa.

Vettä, rantakiviä ja kaislikoita. Pientareita ja lupiinimeriä. Äiti ja minä. Oikein hyvä juhannus ja loma takana - kohta kotiin!

Mä olen viettämässä juhannusta taas äiskän seurana. Vähän maakunta-ajelua ja valokuvausta, pitkiä päiväunia ja jätskittelyä. Ei stressiä ns. pakollisista juhannuskuvioista tai oikeastaan mistään muustakaan. Oleilua, akkujen latausta.

Eilen ajeltiin Kauhavalle Lentäjien juhannukseen koneita katsomaan. Ei me toki alueelle sen takia maksettu, sopivasta "lymypaikasta" vain katseltiin ja mä kuvasin. Satoja kuvia. Hehe.

Muutaman päivän irtiotto normaalikuvioista tekee ihan hyvää.

...niin tietäisin mitä tekisin. Nimittäin olen jo jonkin aikaa selaillut mm. Flickrissä erilaisia ryhmiä joissa harrastetaan ns. Film Swappingia. Kuvataan filmirulla täyteen, kelataan se alkuun ja lähetetään jollekin toiselle kuvattavaksi päälle. Toinen ei tiedä millaisia kuvia filmiltä löytyy, joten tämän jos jonkin luulisi olvean mielenkiintoista ja lopputuloksen yllättävää! Kokeilisin varmasti jos omistaisin vielä filmikameran. Ihan vain itsekseni edes.



Tätä voi kokeilla ihan perusfilmipokkarillakin, mutta mielummin sellaisella kameralla jossa pystyy säätämään ISO-lukuja. Jos ei omista enää filmikameraa, voi kuvankäsittelyohjelmillakin leikkiä saaden aikaan lähes samankaltaisia kuvia. Tosin eihän siinä ole enää mitään ideaa, ei ainakaan sitä yllätyksellisyyttä ja sattumanvaraisuutta.

Kuvat: Flickr

Ja tässäpä heti uusinta Inspistä, eli leluja ja leikkikaluja (#110). Mä olin jo aloittanut työn ihan toisesta lelusta (ehkä sekin valmistuu joskus), kunnes tajusin että kamerastahan mun täytyy tämä työ tehdä (kiitti Anski)!



Supernopea, parista repimissessiosta ja leikkaa-liimaa-korjaa-hässäkästäkin huolimatta vain reilun vartin sivu. Kiireessä tehty, nimittäin mun tunnit ja minuutit ovat lähteneet karkuun, enkä meinaa saada niitä millään kiinni vaikka kuinka yritän metsästää! :)

Selittelyosio olisi oikeasti tosi pitkä, enkä olisi tehnyt työstä juuri tällaista jos olisin tehnyt tätä ajan kanssa. Mutta kyllä tämä nyt kelpaa, ainakin on tämä pakollinen peilin kautta otettu kuva ikuistettu (jonka tosin jouduin rajaamaan typerästi tämän äksidenttini takia, mutta jätetään nyt ne selittelyt kuitenkin tähän). Ainakin täytyy skräpätä vielä ensimmäinen tällä kameralla otettu kuva, sehän on aivan selvä.

Nyt sitten vain valokuvaamaan ahkerasti ja teistailemaan eri objektiiveja. Kerron myöhemmin millaiselle herkkuobjektiiville menetin sydämeni. Jotkut jo tietävätkin ja joku arvannee, mutta palaan asiaan kuvien muodossa (niitä kun joku jo odottikin, heh).

Ai äm sou in lav nau.

Kuvankäsittelyohjelmalla tehdään tunnetusti ihmeitä. Mutta ei tarvita edes suuria ihmeitä kun hieman epäonnistunut valokuva herää henkiin ja näyttää jo paljon paremmalta.

Ei täysin epäonnistunutta kuvaa voi kuvankäsittelyohjelmassakaan pelastaa, mutta paljon näillä pystyy nykyään tekemään. Paljon enemmän kuin tämä esimerkki, mutta tämäkin on jo jotakin.



Mitä tälle kuvalle on sitten tehty? Käsittelin kuvan suhteellisen pikaisesti, ihan esimerkin vuoksi. Käytin kuvan korjaamiseen useampaa eri vaihetta. Säädin mm. kontrastia, valoisuutta, värejä ja värikylläisyyttä, tumman ja vaalean tasoja, sumensin taustaa ja terävöitin erillisellä tasolla lopuksi vielä itse kohdetta ei koiraa. Omaan silmääni tuo käsitelty versio on huomattavasti parempi. Jälleen kerran voin todeta, että nopea räpsäys hämärässä huoneessa pikkupokkarilla meinasi olla tuhoon tuomittu valokuvausyritys, mutta eläköön PhotoShop!